Puheita ja kirjoituksia

Taiteilijat jäivät hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle

Turun Sanomat 6.5.2014

Hiljattain saimme tärkeää tietoa taiteilijoiden asemasta Suomessa, kun Kaija Rensujeffin tutkimus taiteilijan asemasta vuonna 2010 julkaistiin. Kyseessä on seurantatutkimus vuonna 2000 julkaistulle työlle. Rensujeffin tutkimus kertoo, miten talouskriisi ja taantuma ovat vaikuttaneet taiteilijoiden toimeentuloon ja asemaan.

Itsensä toteuttaminen ja kehittäminen sekä työhön samaistuminen ovat nousseet nyky-yhteiskunnassa keskeisiksi arvoiksi. Ei olekaan ihme, että taideammatit houkuttelevat nuoria. Taiteilijoiden määrä on kasvanut noin viidenneksellä 2000-luvulla. Taiteilijakunta on toisaalta samalla naisistunut, ja ikääntynyt.

Taiteilijaelämän todellisuus on varsin karu. Toimeentulo on epävarmaa ja sirpaleista. Tämä on tiedetty jo pitkään. Yllättävää on sen sijaan se, että taiteilijoiden taiteesta saamat veronalaiset ansiotulot ovat romahtaneet kymmenellä prosentilla kymmenessä vuodessa. Valokuvataiteilijoilla pudotus on ollut peräti 35 prosenttia, elokuva- ja tanssitaiteilijoillakin melkein neljänneksen. Kokonaistulot ovat tippuneet maltillisemmin, taiteilijat ovat ryhtyneet tekemään entistä enemmän muita töitä, koska taiteella ei elä.

Taidetyön tulojen romahdus kertoo paljon siitä, miten me arvostamme taidetta. Emme juuri arvosta. Taiteilijan odotetaan työskentelevän puoli-ilmaiseksi tai palkatta. "Hehän ovat itse valinneet köyhyyden", totesi minulle eräs valtiovarainministeriön virkamies selvittäessäni taiteilijoiden toimeentuloa OKM:n tilauksesta vuonna 2010.
Selvityksessä arvioin, että taiteilijat Suomessa eläisivät noin 50 prosenttisesti taiteesta. Tämä perustui vuoden 2000 tietoihin. Nyt osuus on uuden tutkimuksen mukaan romahtanut 39 prosenttiin.

Selvitystyön tuloksena esitin, että taiteilijoiden Suomessa tulisi voida elää taiteesta keskimäärin 70 prosenttisesti. Sekin olisi alakantissa verrattuna muihin Pohjoismaihin, mutta lisäisi kuitenkin mahdollisuutta panostaa taiteeseen, kehittää uraa ja perustaa perhe. Melkoinen kuilu on kurottava umpeen, jos haluamme että Suomessa on tulevaisuudessa kulttuurille otollinen ympäristö.

Suuri kivi kengässä on myös taiteilijoiden sosiaaliturva, joka on käytännössä olematon. Taiteilijat ovat todella hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolella. Ehdotin laatimassani raportissa, että Taiteilijoiden sosiaaliturva tulisi keskittää Melaan, johon se apurahan osalta jo kuuluu. Eläkemaksut olisivat kohtuullisia, eikä itsensä työllistävää taiteilijaa katsottaisi automaattisesti yrittäjäksi.

Syyskuussa STM:n työryhmä kuitenkin ehdotti, että taiteilija, joka ei ole yrittäjä rinnastettaisiin palkansaajiin ja työn tilaaja työnantajaan. Mutta kuinka monella taiteilijalla on työntilaaja valmiina? Kyseessä on ratkaisu, joka parhaimmillaankin koskisi vain pientä osaa itsensä työllistävistä taiteilijoista.

Löytyykö uudelta kulttuuriministeriltä tarmoa tarttua taiteilijoiden toimeentuloon ja sosiaaliturvaan? Melan vaihtoehto ei tarvitsisi edes valtion tukea. Kyse on siis poliittisen tahdon löytymisestä. Sen tärkeyttä alleviivaa, että taiteen määrärahoja on päätetty kehysriihessä leikata tuntuvasti, jo sovittujen leikkausten lisäksi. Taiteilijoiden toimeentulolle tämäkin oli huono uutinen.

» Takaisin

» Sivun alkuun