Puheita ja kirjoituksia

Suomi voisi olla johtava ydinaseriisunnan edistäjä

Suomen Kuvalehti 6.5.2013

Ydinaseisiin liittyvät kysymykset ovat yhä useammin kansainvälisten konfliktien sytykkeitä. Tämän havaitsemiseksi ei tarvitse kuin lukea uutisia Pohjois-Koreasta, Iranista tai Israelista.
Silti ydinasepolitiikkaan liittyvien kysymysten laajeneminen tuntuu jääneen huomaamatta, kun on pohdittu Suomen kansainvälisen profiilin luomista.

Suomi on jo vuosia pyrkinyt rakentamaan itselleen mainetta kansainvälisenä rauhanvälittäjänä. Ulkoministeriöllä on muun muassa vuonna 2011 laadittu toimintaohjelma ja erilliset suuntaviivat tämän päämäärän saavuttamiseksi. Asiakirjoista löytyykin useita tärkeitä tavoitteita, kuten YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa tehtävän yhteistyö lisääminen, naisvälittäjien roolin parantaminen rauhanprosesseissa ja kahdenvälisten konfliktien välittäjäksi pyrkiminen.

Ydinaseriisunnan edistämistä ei mainita koko dokumentissa sanallakaan. Muualla ydinasepolitiikan merkitys sen sijaan on huomattu.

Norja on viime aikoina jatkuvasti onnistunut kasvattamaan mainettaan ”maailman diplomaattina”. Ei ole sattuma, että juuri Norjan ulkoministeriö järjesti maaliskuun alussa ensimmäisen maailmanlaajuisen konferenssin ydinaseiden käytön humanitaarisista seurauksista. Mukana oli osanottajia noin 127 maailman maasta.

Ulkoministeriön rauhanvälityksen suuntaviivoissa todetaan, että ”osana oman toimintansa kehittämistä Suomen tulee hakeutua kumppanuuksiin välitystoiminnan ’suurvaltojen’, kuten Irlannin, Norjan, Ruotsin ja Sveitsin kanssa.” Fiksu ohje. Rauhanvälityksen osaajana Norja on täyttämässä tilaa, jota Suomi ei toistaiseksi ole osannut hyödyntää, vaikka siihen olisi erinomaiset edellytykset.

Ensinnäkin, Suomella on asiantuntemusta ja osaamista ydinteknologiasta ja -politiikasta. Olli Heinonen vastasi IAEA:n varapääjohtajana alaosastosta, jonka tehtäviin kuului myös ydinaseriisunnan valvominen. Toinen tunnettu suomalaisasiantuntija, säteilyturvakeskuksen johtaja Tero Varjoranta saa IAEA:sta saman salkun ensi syksynä. Näiden lisäksi Suomella on useita kansainvälisesti erittäin näkyvää työtä tekeviä rauhanvälittäjiä - etunenässä CMI-instituuttia johtava presidentti Martti Ahtisaari.

Toiseksi, Suomen puolueettomuus ydinasepolitiikassa on uskottavalla pohjalla. Suomella ei ole itsellään koskaan ollut aikeita hankkia ydinaseita, eikä sillä ole koskaan ollut esimerkiksi toisen maan tarjoamaa ydinkilpeä. Pienen maan sotilaallinen voima ei ole merkittävä, eikä Suomella ole voiman käytön suhteen historiallista painolastia. Sillä ei myöskään ole välitystehtäviä silmällä pitäen liian läheisiä suhteita minkään ydinasevaltion kanssa.

Kolmanneksi, Helsinki valittiin jo kaksi vuotta sitten YK:n ydin- ja joukkotuhoasekieltoa Lähi-itään ajavan kokouksen isännäksi. Valinnan teki aikanaan YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon. Valitettavasti viime joulukuuksi suunniteltu kokous peruttiin, ja tulevaisuus näyttää epävarmalta. Suomen valikoituminen järjestäjäksi kertoo kuitenkin siitä, että Suomi voisi uskottavasti työskennellä näkyvämmin ydinaseriisunnan edistämiseksi. Myös ulkoministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Laavaja on saanut kiitosta työstään osallistujamaiden konsultoijana. Suomi voisi mainiosti olla aloitteellinen muidenkin ydinaseriisuntaa koskevien konferenssien ja kokousten järjestämisessä vaikkapa Norjan esimerkkiä noudattaen.

Neljänneksi, ydinasepolitiikan asiantuntemuksen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Ydinaseet ja erityisesti pyrkimys ydinaseiden hankkimiseen ovat tulevaisuudessa yhä useammin konfliktin aiheina. Erityisesti Lähi-idässä on ydinaseiden leviämisen riski, jos Iran päätyy kehittämään itselleen ydinpommin. rauhanrakentamisyrityksissä Lähi-itään on otettava huomioon se vaihtoehto, että Israelin lisäksi joku muukin valtio saa haltuunsa ydinaseen. Jos Suomi todella haluaa kasvattaa mainettaan rauhanvälittäjänä, pitkällä aikavälillä tämä voisi olla mahdollista saavuttaa juuri ydinaseriisunnan asiantuntijuuden avulla.

Viimeiseksi on muistettava, että ydinaseriisunta on keskeinen kysymys Euroopan ja siis myös Suomen turvallisuuspolitiikassa. Se tulee esiin niin suhteissa Venäjään kuin Natoonkin. Erityisen olennainen on kysymys Venäjän taktisista ydinaseista, joista ulkoministeriö on jo tilannut selvityksiäkin.

En väitä, että ydinaseriisunnan eturintamaan asettuminen olisi Suomelle helppoa. Voi kysyä, että jos Yhdysvallat tai Kiina eivät pysty vakuuttamaan Irania ja Pohjois-Koreaa luopumaan ydinhankkeistaan, miten siihen pystyisi pieni Suomi? Paljon konkreettisia toimia tarvitaankin, jotta Suomi voisi parantaa statustaan ydinaseriisunnan suhteen. Aluksi tarvitaan kansallista keskustelua ja tiedon lisäämistä ydinasekysymyksistä. Erityisesti Suomen pitäisi olla aktiivisempi EU:n tasolla, ja ottaa esiin esimerkiksi EU:n vuonna 2003 hyväksytty ydinaseriisuntaa koskeva strategia. Lisäksi Suomen tulisi pyrkiä dialogiin presidentti Barack Obaman hallinnon kanssa, joka on osoittanut kiinnostuksensa ydinaseriisuntaa koskeviin kysymyksiin.

Alkuperäinen teksti julkaistu osoitteessa

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/suomi-voisi-olla-johtava-ydinaseriisunnan-edistaja

» Takaisin

» Sivun alkuun