Puheita ja kirjoituksia

Yksi puhelinnumero ei tuonut ratkaisua

Turun Sanomat 31.5.2012

Henry Kissinger valitteli aikoinaan, että EU:ssa ei ole yhtä puhelinnumeroa, jonne soittaa ulkopolitiikan kysymyksissä. Nyt on. Paronitar Catherine Ashtonin puhelinnumero on ollut olemassa Lissabonin sopimuksen tultua voimaan.

Ashton on Euroopan Unionin ulkopolitiikan korkea edustaja ja hänellä on kolme tehtävää. Hän johtaa puhetta ulkoministerien neuvoston kokouksessa. Hän myös edustaa EU:ta yhteisissä neuvotteluissa - tällä hetkellä esimerkiksi neuvotteluissa, jotka koskevat Iranin ydinohjelmaa. Lisäksi hän johtaa uutta EU:n ulkosuhdehallintoa, European External Action Serviceä (EEAS).

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pidettiin aikaisemmin heittelehtivänä, koska puheenjohtajamaa vaihtui tiheään tahtiin. Tehdyt selvitykset ulkosuhdehallinnon tuloksista paljastavat kuitenkin vaihtuvan puheenjohtajamaan edut. Uusi puheenjohtajamaa toi aina mukanaan uutta tarmoa ja energiaa ulkopolitiikkaan. Valtiot joutuivat myös työskentelemään toistensa kanssa lojaalimmin, koska jokainen olisi vuorollaan puheenjohtajamaa. Nyt vaihtuva energia on muuttunut tasapaksuksi hallintorutiiniksi.

Suomen kannalta tärkein ongelma on kysymys pienten maiden vaikutusvallasta. Pienet maat ovat selkeästi menettäneet vaikutusvaltaansa. Jos taloudessa Saksa ja Ranska sopivat yhteisistä toimista, niin ulkosuhteissa Britannia ja Ranska niin turvallisuusneuvoston jäseninä kuin ydinasevaltioina edustavat EU:n ulkopolitiikan eliittiä. Paronitar Ashton on britti, mikä puolestaan vahvistaa suurten maiden näkemystä EU:n ulkopolitiikan kehittämisessä.

Komission on aina ajateltu olevan pienten maiden tuki ja turva. Siksi Suomi on aina korostanut komission aseman vahvistamista ministerineuvoston kustannuksella. Uusi ulkosuhdehallinto on eräänlainen hybridi. Se ei ole osa komissiota, mutta ei myöskään osa ministerineuvostoa. Perinteinen komission tukeminen ei siis tässä riitä, jos halutaan lisätä pienten maiden vaikutusvaltaa.

Yksi vaihtoehto olisi liittoutua muiden pienten maiden kanssa eräänlaiseksi "pienten maiden blokiksi". Se voi kuitenkin olla vaikeaa etujen ja ongelmien erilaisuuden vuoksi. Toinen vaihtoehto on, että pienet maat liittoutuvat suurten kanssa. Tanska on usein liittoutunut Britannian kanssa, Suomi Saksan kanssa. Tällöin voidaan saada ääni kuuluviin suuremman arvovallan kautta.

Tärkeintä on kuitenkin yhteisten etujen kokonaisvaltaisempi hahmottaminen siten, että kaikki näkevät yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan win-win-tilanteena. Konkreettinen keino yhteisyyden lisäämiseksi olisivat myös yhteinen paikka turvallisuusneuvostossa ja yhteiset lähetystöt. Tällä hetkellä EU lähetystöt, siellä missä niitä on, toimivat enemmänkin jäsenvaltioiden lähetystöjen lisukkeena kuin niiden eturintamassa.

Jatkossa tulemme varmasti näkemään monenlaisia liittoutumia EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomen kannalta olisikin ensiarvoisen tärkeää, että määrittelisimme strategisesti, miten haluamme asemoitua tässä kentässä.

Tarja Cronberg
MEP
Euroopan Parlamentin ulkoasiainvaliokunnan jäsen

» Takaisin

» Sivun alkuun