Puheita ja kirjoituksia

Pax Europa - on uuden rauhan vision aika

Kolumni: Karjalainen 18.4.2012

Talouskriisi paljasti Euroopan unionin anemian ja euron valuviat. Kansallinen itsekkyys on noussut esiin, johtajuus ja yhteinen iso kuva ovat kadoksissa.

Talouskriisiin on nyt vastattu talouskurilla. EU hyväksyi taloussopimuksen. Se oli välttämätön. Yhteinen valuutta edellyttää yhteisen näkemyksen taloudenhoidosta ja yhteiset sopimukset siitä, milloin ja miten mahdollisista rikkomuksista rangaistaan.

Talouskurilla on myös kääntöpuolensa. Se pakottaa maat kontrolloimaan toisiaan. Jäsenmaat tutustuvat toistensa budjetteihin ja tarkkailevat toistensa julkisen velan osuutta. Samalla pyritään vähentämään riskiä toisen maan poliitikkojen virheiden lankeamisesta oman maan veronmaksajien vastuulle. Uutta Kreikkaa ei enää päästetä syntymään. Mutta mikä on sen hinta?

Kun taloudellisen yhteistyön sisään rakennetaan voimakas kontrollin elementti, tullaan rakentaneeksi myös elementtejä tulevaisuuden konflikteihin ja epävakauteen. Kaikissa maiden välisissä nöyryytyksissä on kyse myös vihan siemenistä ja tulevien ristiriitojen mahdollisuuksista. Kansalaiset katkeroituvat, iltapäivälehdistö käyttää rajua kieltä osapuolten nimittelyssä, populismi nostaa päätään. Kontrolli synnyttää epäluulon, epäluulo syö luottamusta, luottamusvaje nostaa aggressiota. Negatiivisuuden kierre vahvistuu edetessään. Talouskriisin jatkuessa alun solidaarisuus on vaihtunut epäilyyn ja haluun kontrolloida.

Yhteisön rakentaminen vaatii tiettyä solidaarisuutta. Yhteisiä asioita rakennetaan tavalla, jossa kaikki voittavat. Euroopan unionin alkuvaiheen suurmiehet – Robert Schuman, Jean Monnet, Paul Henri Spaak ja Altiero Spinelli - näkivät sen merkityksen, joka taloudellisella yhteistyöllä oli rauhanrakentamiselle. Taustalla vaikuttivat kahden maailmansodan kärsimykset. Tavoitteena oli rauha Euroopassa, hiili- ja teräsunioni oli väline tavoitteen saavuttamiseksi. Projekti onnistui, se on tuottanut ennätyksellisen pitkän rauhanjakson maanosan historiassa.

EU on sittemmin arkipäiväistynyt. Yhteiset unelmat ovat karanneet, visio rauhasta on haalistunut. Puhe on taloudessa, sisämarkkinoiden yksityiskohdissa, EU:n laajentumisessa. Tätä kautta EU on edennyt, mutta iso keskustelu on jäänyt käymättä: mitä oikeastaan haluamme EU:lta? Mitä tarkoittaa demokratia 500 miljoonan ihmisen yhteisössä? Mihin asti halutaan laajentua? Jos talousvaltaa viedään vielä enemmän EU-tasolle, mitä jää kansalliselle tasolle?

Yhteiset tavoitteet ja oma asema tuntuvat kriisien myötä uhatuilta. Taloudellinen yhteistyö on itsetarkoitus, ei väline rauhaan. Tällä hetkellä taloudellinen yhteistyö jopa haastaa rauhan. Valtioiden itsekkyys on aiemmin ajanut Euroopan hirvittäviin sotiin ja nyt pitkittynyt kriisi nostaa esiin vanhoja mörköjä.

Olemme tilanteessa, jossa rauhanvisio on etääntynyt ja unohtunut. Samalla talouskriisin myötä rakentuu uusia ristiriitoja. Rauhanprojektista on syytä pitää kiinni: Pax Europa odottaa yhteistä tahtotilaa.

» Takaisin

» Sivun alkuun