Puheita ja kirjoituksia

Kaivostoiminta osana kestävää tulevaisuutta

Puhe: Kivikovaa osaamista, KaivosRekry-hankkeen päätöseminaari, Huhmari, Polvijärvi 10.5.2012

Ympäristö on kaikkien luonnonvarojen koti. Sen hyvinvoinnista emme saa missään olosuhteissa tinkiä.
Hyvät kuulijat, kaivosseminaarilaiset Polvijärvellä, huomenta Brysselistä, Euroopan parlamentista, näin kuvaruudun välityksellä - luonnonvaroja säästäen.

Haluan tuoda puheenvuorossani esiin ne haasteet, joita näen meneillään olevan kaivosbuumin ja toisaalta luonnonvarastrategian meille asettavan - haasteet kaivostoimialasta osana kestävää tulevaisuutta.

Olemme monella tapaa uudenlaisessa tilanteessa. Luonnonvarat ja luonnonvaratalous pääsivät yllättämään, puhuimme jo varsin tottuneesti palvelu- ja informaatioyhteiskunnasta. Yhtäkkiä keskeinen puheenaihe ja tunnustetusti merkittävä mahdollisuus hyvinvoinnin lisäämiseksi on luonnonvaroissa ja luonnonvarataloudessa. Raaka-aineet kilpailevat otsikoissa sisällöntuotannon kanssa.

Luonnonvarat ovat osa globaalia taloutta. Ne ovat yhteistä varallisuutta ja mahdollisuutemme luoda lisää vaurautta ja hyvinvointia. Niihin liittyy myös kiristyvä kilpailu, joka heikentää yleistä turvallisuutta. Mikrotason konflikteja syntyy, kun yhdyskunnat joutuvat sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin.

Ei siis ole yhdentekevää, minkälaisen suhtautumisen otamme luonnonvaroihin ja niiden hyödyntämiseen. Kovin montaa aarretta en usko olevan tarjolla, siksi on olennaisen tärkeää tehdä yhdessä luonnonvaroilla kestävää tulevaisuutta.

Haaste on vaativa, tarvitsemme uusia toimintamalleja ja pelisääntöjä niin liiketoimintaan, politiikkaan kuin ihmisten arkeenkin.

Maailman väestö kasvaa. Tarvitaan koko ajan enemmän raaka-aineita tyydyttämään kasvava kulutus. Globaalisti yhä useammalla toimijalla on valmiuksia hyödyntää raaka-ainevarantoja. Kehittyvissä maissa ei enää suostuta olemaan raaka-ainereserveinä. Kasvavat taloudet, etunenässä Kiina ja Intia haluavat hyödyntää raaka-aineensa itse. Kun kulutus lisääntyy, resurssit niukkenevat. Kilpailu kiristyy.

Lisäksi, kun kaivannaisten kysyntä kasvaa ja hinnat nousevat, yhä köyhempiä malmeja kannattaa louhia. Myös teknologiat ovat kehittyneet ja yhä pienemmät pitoisuudet ovat potentiaalisia varantoja.

Innovaatiot ja teknologinen kehittyminen luovat tarpeita uusille metalleille, esimerkkinä uusiutuvan energian tuotanto: hybridiautojen akut, tuulivoimalat, aurinkopaneelit ovat uusien metallien käyttökohteita.

Suomesta on tullut kiinnostava investointien kohde raaka-ainevarantojensa vuoksi. Kansainvälisesti toimivan kaivosteollisuuden rankinglistalla Suomen sijoitusta nostavat toimiva infrastruktuuri ja koulutuksen korkea taso. Vakaa yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne, korruption puuttuminen sekä olemassa olevat pelisäännöt, kuten ympäristölainsäädäntö, houkuttelevat, kun yhtiöt punnitsevat investointejaan.

Kaivostoiminta on muuttunut monella tapaa: ennen oltiin maan alla, nyt usein avokaivoksissa. Varausten ja valtausten koot ja määrät ovat kasvaneet. Aiemmin Suomessa toimivat suomalaiset kaivosyhtiöt, jotka tuottivat raaka-aineita Suomessa sijaitseville tehtaille, suomalaisella työvoimalla.

Nyt iso osa kaivosyhtiöistä on ulkomaisessa omistuksessa. Kaivannaisia viedään ja tuodaan. Työvoima on osittain ulkomailta eikä suomalainenkaan henkilökunta aina asu kaivospaikkakunnalla. Itse kaivostoiminta on siirtynyt perinteisestä louhinnasta, jossa metallit ja mineraalit irrotetaan mekaanisesti, suuria määriä vettä ja kemikaaleja käyttäviin liuotustekniikoihin.

Toimintatapamme ts. ohjeistus, sääntely, lupaprosessit ovat aikakaudelta ennen globaalia taloutta, ennen uusinta teknologiaa ja nykyisiä suurten mittakaavojen kaivoksia. Uusi kaivoslaki on alle vuoden vanha. Se toi, pitkälti vihreiden toiminnan ansiosta, parannuksia tilanteeseen. Kunnat voivat nyt tietyin ehdoin estää kaivostoiminnan kuten Kontiolahti juuri nyt yrittää pohjaveden pilaantumiseen vedoten tehdä.

Onko kaivosbuumiin menty meillä kritiikittä? Valtaosa toimivista ja suunnitteilla olevista kaivoksista sijoittuu Pohjois- ja Itä-Suomeen, alueille, jonne toisaalta tuntuu mahtuvan ja jossa myös tarvitaan investointeja, työpaikkoja, rahaa. Mutta onko ajattelu ollut liian lyhytnäköistä?

Onko laskuissa ollut mukana kaivoksille rinnakkaisten elinkeinojen tulopohja? Onko yhtälöissä huomioitu matkailu ja virkistys kerrannaisvaikutuksineen, vasta nousemassa olevat trendit, kuten ruoka, maaseutuasuminen, luovat alat tai vihreä hoiva? Miten paikalliset asukkaat on huomioitu? Entä ympäristö?


Ympäristö on kaikkien luonnonvarojen koti. Sen hyvinvoinnista emme saa missään olosuhteissa tinkiä. Talvivaara ja Raahen Laivakankaan kultakaivos ovat ikäviä esimerkkejä siitä, ettei osaamisemme eikä ehkä myöskään sääntelymme vastaa tämän päivän kaivostoiminnan riskeihin.

Valvontaa on uudistettava ja viranomaisille luotava tehokkaampia keinoja vastata ongelmatilanteisiin. Se tarkoittaa käytännössä - kuten kansalaiset jo Talvivaaran kohdalla ovat vaatineetkin – että toiminta on voitava keskeyttää, jos ympäristöarvot ja ihmisten hyvinvointi ovat uhattuina. Meidän on myös voitava luottaa ympäristövaikutusten arviointeihin sekä arvioitsijoiden ja lupaviranomaisten puolueettomuuteen.

Selkeä rajoite kaivosten perustamiselle tulee luonnonsuojelualueista, erityisesti Natura-alueista. Tämän ekologisen verkoston ylläpitoon on sitouduttava. Luonnonvarapolitiikka ei voi lyödä itseään korville.

Ympäristöä rasittavat toimet rasittavat myös yhteiskuntaa. Uudenlaisen ja kansainvälistyneen kaivostoiminnan äärellä meidän on tarkkaan harkittava, mitkä asiat ovat yhteiskunnan hoidettavia, mitkä kuuluvat kaivosyhtiöille.


Kaivokset toimivat paitsi vierastyövoimalla, myös keikkatyöläisillä ja pendelöijillä. Kaivospaikkakuntia leimaa väliaikaisuus. Kaivostoiminta tarjoaa alueelle hetkellistä aktiviteettia, joka uhkaa kadota kaivoksen myötä. Kukaan ei halua kuolleita kaupunkeja eikä autioituvia kuntia.
Haasteemme on luoda kaivospaikkakunnille jatkuvuutta. Meidän tulee vakiinnuttaa toimintoja, saada työssäkävijöistä kotikuntalaisia, monipuolistaa elinkeinorakennetta. Tosin sanoen rakentaa jo lähtökohtaisesti pysyvästi viihtyisää ja elinvoimaista seutua

Meidän on kyettävä välttämään monokulttuuri, vain yhden elinkeinon varaan rakentuva paikallistalous. Liian yksipuolinen talous ei kykene välttämään konflikteja. Sen me pohjoiskarjalaisetkin kokemuksesta tiedämme. Konfliktit nousevat, kun kaivosyhtiöiden ja paikallisten välille ei osata rakentaa toimivaa suhdetta.

Konfliktit ovat usein myös sisäänrakennettuja yhden dominoivan elinkeinon varaan rakentuvissa yhteisöissä. Outokumpu ei siirtynyt kivutta kaivoskaupungista kulttuurikaupungiksi. Miten siis luomme kaivospaikkakunnille kestävää kulttuuria?

Meillä on valtioneuvoston luonnonvaraselonteko eduskunnalle vuodelta 2010, mutta meiltä puuttuu käytännössä vahva luonnonvarapolitiikka: sellainen, joka kykenee sovittamaan yhteen erisuuntaan vetäviä tavoitteita, kuten eri maankäyttömuodot - asuminen, teollisuus, luonnonsuojelu, erilaiset rinnakkain toimivat elinkeinot - biotalous, matkailu, kaivostoiminta, paikallisen väestön oikeudet - viihtyisä ja turvallinen asuminen, toimeentulo, mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Kun kokonaisuus toimii, kaikki voittavat.

Luonnonvarojen älykäs käyttö on kestävää käyttöä. Meidän on huomioitava paitsi talous, ennen kaikkea ympäristö ja myös yhdyskunnat. Sen saavuttamiseksi tarvitsemme innovaatioita. Paljon luovuutta.

Luovuutta tarvitaan ratkaisemaan edellä mainittu monimutkainen yhtälö, jossa tulee sovittaa yhteen eri maankäytön muotoja: ekosysteemipalveluja ja virkistystä, vapaa-aika- ja opetusympäristöjä, matkailuelinkeinoa ja siihen vahvasti liittyvää ruoantuotantoa, hyvän asumisen ympäristöjä, luonnonsuojelualueita, pienteollisuutta ja raskaampaa teollisuutta.

Meidän on kyettävä yhdistämään keskenään eri suuntiin vetävät trendit, vaikeat ja suhdanneherkätkin alueet: imago ja talous, ympäristöarvot ja toimeentulo, yhteiskuntavastuu, paikallisten oikeudet ja globaali kilpailukyky

Esimerkkinä talouden ja ympäristön tuloksekkaasta yhdistämisestä on urban mining eli kaupungin tajuaminen raaka-aineiden lähteeksi. Se on innovaatio, joka kasvattaa suosiotaan Euroopassa ja etenkin Itä-Aasiassa. Avainsana on materiatehokkuus.

Urban mining on kierrätystä, joka auttaa säästämään luontoa ja parantaa samalla kilpailukykyä. Esimerkkinä tuotosta on, että kun tonnista malmia saadaan noin 5 g kultaa, on tonnissa kännykkäromua kultaa jopa 150 g. Kaatopaikkojen maaperässä saattaa olla huomattavasti enemmän malmeja kuin kaivosten avolouhoksissa.

Tällaista urban mining -mentaliteettia ja innovatiivisuutta tarvitsemme lisää. Meidän ei pidä vain kaivaa ja louhia raaka-aineita. Meidän pitää myös kehittää teknologiaa, luoda uusia toimintamalleja, jopa uusia elämäntapoja.

Siksi haastankin koulutuksesta vastaavat organisaatiot ja think tankit luomaan aloittaville kaivospaikkakunnille yrittäjyys- ja kaivosmieskoulutusten ohella uudenlaista ”idea mining” / ”innovation mining” -koulutusta, joka vastaa aikaan kaivosten jälkeen.

Yhteiskunta panostaa kaivosten yhteydessä mm. tiestöön ja tarjottavaan koulutukseen. Rakennetaan ja päällystetään teitä ja tehdään pienen budjetin pintaremontteja vuokrahuoneistoihin. Tarjotaan yrittäjyyskursseja ja koulutetaan kaivosmiehiä tavoitteena turvata kaivokselle sen tarvitsema työvoima.

Hyvä niin, mutta tarvitsemme myös tulevaisuuden näkymiä. Olisiko yhteiskunnan hyödyllistä investoida 4G -verkkoon ja omaleimaiseen asuintuotantoon, järjestää kaivospaikkakunnille monialaisia innovoivia työpajoja ja aivoriihiä, joissa törmäyttämällä erilaisia ihmisiä ja erilaista ajattelua visioidaan alueen tarvitsema ja sinne soveltuvaa tulevaisuuden työtä ts. ”työtä kaivoksen jälkeen”. Tilaisuuksia, joissa yhdessä esitetään olennaiset kysymykset, kuten mitä tarvitaan, jotta metallien jalostus toteutuisi meillä? Mitä kaivosten jälkeen? Mitä kaivosten rinnalla? Mitä haluamme, että tästä seuraa? - Ja yhdessä myös yritetään löytää vastauksia.

Kaivospaikkakuntien tulevaisuus riippuu siitä, miten me kokonaisuutta johdamme. Osaammeko huomioida tavoitteiden ristiriidat ja luoda tasapainon ympäristön, talouden, yhdyskuntien ja yhteiskuntavastuun vaatimuksissa.

Vain innovoiden Itä- ja Pohjois-Suomi siirtyy pois oletetusta nelikentän lohkosta, matalan osaamisen ja matalan teknologian alueelta, jossa kaivoksen jälkeen ovat vain saastuneet maa- ja vesialueet, tyhjentyneitä kiinteistöjä ja työttömyys.

Vain innovoiden Pohjois- ja Itä-Suomi kukoistavat tulevaisuudessa. Siellä missä osaaminen ja korkean teknologia kohtaavat, missä kehitetään koneita, laitteita, ympäristöteknologiaa, siellä kaivoksen mentyä jäljelle jäävät elinvoimaiset yhdyskunnat, työtä ja tulevaisuudenuskoa myös kaivoksen jälkeen.

Sen tulee olla tavoite.

» Takaisin

» Sivun alkuun