Puheita ja kirjoituksia

Tietoyhteiskunta kaikille

Puhe: Vuoden 2000 aikuisopiskelijaviikon avajaisiset, Helsinki, Yleisradion Iso Paja 4.9.2000

On alettu yhä enemmän puhua sisältötuotannosta, ihan niin kuin yhteiskunnallisia sisältöjä ei olisi olemassa, vaan ne täytyisi erikseen tuottaa.

Miksi täytyy puhua ”tietoyhteiskunnasta kaikille”? Miksi aihe on tärkeä? Kenelle oikeastaan rakennamme yhteiskuntaa? Eivätkö kaikki yhteiskunnat ole kaikille?

Visioita tietoyhteiskunnasta on esitetty jo kolmisenkymmentä vuotta. Yksi näistä oli maailmankylä: kaikki tieto on kaikkien saatavilla kaikkialla. Ihmiset voivat vapaasti valita asuinpaikkansa, punainen tupa ja perunamaa on nyt kaikkien ulottuvilla. Tieto kulkee, eivät ihmiset. Toinen visio lähtee yksilöstä, joka on jatkuvasti liikkeessä, eräänlainen ”tietokone on kotini” -ajatus: kaiken voi viedä mukanaan, ihminen on alati liikkuva, täydellisen mobiili olio.

Näiden kahden ihmiskuvan, täydellisen paikallisuuden ja täydellisen liikkuvuuden, väliltä löytyy monia vaihtoehtoja. Tietoyhteiskuntavisioille on ominaista, että ihmisen arkea ei niissä oteta huomioon. Lähtökohta on ollut tekniikka ja sen kehitys. Teknologian tutkijoina puhumme teknologiadeterministisestä ihmis- ja maailmankuvasta.

Suomi on tietoyhteiskunnan mallimaa. Haluamme Euroopan tietoyhteiskuntalaboratorioksi. Tietoyhteiskuntakehitystä mitataan kännyköiden ja Internet-liittymien lukumäärällä eli tekniikan saavutettavuudella. Nyt tosin on alettu yhä enemmän puhua sisältötuotannosta, ihan niin kuin yhteiskunnallisia sisältöjä ei olisi olemassa, vaan ne täytyisi erikseen tuottaa. Myös tällöin lähtökohta on tekninen: tekniikka on, sitä halutaan käyttää. Mutta mihin? Kuitenkin sisällöt ovat jo olemassa. Ihmiset käyvät kauppaa, maksavat laskuja, kirjoittavat kirjeitä toisilleen tai soittavat puhelimella. Myös tässä on kyse teknologiadeterministisestä lähtökohdasta. Sisällöt pitää tuottaa tyhjästä, tekniikka on jo olemassa.

Kansalaisen tehtävä tietoyhteiskunnassa on ennen kaikkea sopeutua kehitykseen, hankkia itselleen tarvittavat taidot. Suomalaisessa tulevaisuusselonteossa todettiin, että kansalaisten tulee osata käyttää tietotekniikkaa ja tietoverkkoja, jotta he pystyvät tulevaisuudessa hallitsemaan elämäänsä. En väitä, etteivätkö nämä taidot olisi tärkeitä. Ne eivät kuitenkaan ratkaise sitä, pystyykö ihminen hallitsemaan elämäänsä tietoyhteiskunnassa.

Atk-ajokorttia ja tekniikan käyttöön liittyviä taitoja voidaan verrata lukutaitoon. Aikoinaan käytiin rippikoulua ja opittiin lukemaan, jotta voitaisiin solmia avioliitto. Lukutaidosta ei kuitenkaan välttämättä ole ratkaisevaa hyötyä avioliiton karikoissa, siinä, miten elämä yhdessä toisen kanssa hahmottuu, miten aviopari kasvattaa lapsensa ja suhtautuu kriiseihin. Lukutaito oli edellytys avioliiton solmimiselle, mutta ei ratkaisevaa sen onnistumiselle. Samoin atk-taidot tietoyhteiskunnassa ovat edellytyksinä tärkeitä, mutta eivät ratkaisevia. Tekniikan käytön oppii aina, jos sille on jokin järkevä käyttötarkoitus.

Haluaisinkin korostaa muita, tärkeämpiä kansalaistaitoja, jotka ratkaisevat, onko tietoyhteiskunta kaikille, vai vain joillekin. Otan esille kolme asiaa, jotka mielestäni tulevaisuudessa tulevat olemaan ratkaisevia kansalaistaitoja tietoyhteiskunnassa oman elämänhallinnan näkökulmasta. Ne ovat: kokonaisuuksien hallinta, vuorovaikutus eli yhteisöihin kuuluminen ja osallistuminen.

Kokonaisuuksien hallinta

Kun 1970-luvun lopulla kirjoitin ruotsalaisen sanomalehtinaisen kanssa kirjaa tietoyhteiskunnan arjesta, tuli eteemme usein vertaus tomaateista. Tutkijat arvelivat, että kun tietoja ruvetaan etsimään, valitsee ihminen ainoastaan esimerkiksi oman harrastuksensa mukaisen tietolähteen ja muut tiedot jäävät saamatta. Ts. jos joku harrastaa tomaatinviljelyä, hän voi etsiä siitä tietoa koko maailmasta, mutta ei tiedä muusta.

Toinen esimerkki oli kirjallisuuden saanti. Arvioin Tanskassa 1990-luvun alussa paikallisyhteisön tietotekniikan kokeiluja. Kaikki tieto oli periaatteessa saatavilla kaikkialla. Mutta jos päätteellä näkyi, että kirja on Jaroslavin kirjastossa, oli siitä hyvin vähän hyötyä. Tai jos suomalaisen maanviljelijä saa tiedon, että hänen haluamansa traktorin pyörän korjaustiedot ovat englanninkielisinä artikkelina – vaikkakin Internetissä – ei siitä ole hyötyä. Jo tietoyhteiskunnan alkuvaiheeseen liittyi pelko siitä, että tiedon saanti eriyttää ihmisiä, meiltä puuttuu yhteinen viitekehys.

Selailu on siis häviämässä. Selailulla tarkoitan sitä, että luen aamulla lehden läpi ja katson kaikki otsikot. Jos valittavana on yksi tai kaksi televisio-ohjelmaa, tulee katsottua uutiset, vaikkakin vain sivusta. Nämä asiat ovat ehkä niin itsestään selviä, että niihin ei ole kiinnitetty huomiota. Mutta miten virtuaalitodellisuudessa hallitaan tietoa, kuinka syntyy kokonaiskuva kaikista mahdollisuuksista?

Kokonaisuuksien hallinta liittyykin oman elämän hallintaan tulevaisuudessa voimakkaasti. Mikä on tämä yhteiskunta, jossa elämme? Mikä on oma roolini siinä? Kysymys korostuu erityisesti niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät ole IT-teollisuuden valtavirrassa tai edusta tietoyhteiskunnan tutkijoita. Miten ikääntyvä ihminen hallitsee omaa todellisuuttaan silloin, kun hän eristäytyneenä kotonaan päätteen äärellä yrittää saada kuvan siitä, miten hän löytäisi läheisen, jolle puhua tai palvelun, jota hän tarvitsee?

Esimerkki omasta elämästäni: Käytän usein 118-palvelua, varsinkin ajaessani autoa ja soittaessani työpuheluita. Tämä on minulle rutiinia, hallitsen sitä kautta kaikki puhelinnumerot eikä minun tarvitse kuin tietää nimi ja mahdollisesti osoite. Puhelut myös yhdistetään automaattisesti ja voin tuntea saavani käsiini kenet tahansa lähes koska tahansa. Muutama päivä sitten naapurini oli yrittänyt ottaa minuun yhteyttä. Kun en vastannut omasta lankapuhelimestani eikä hän löytänyt kännykkänumeroani, jäi asia hoitamatta. Kun sanoin, että hän olisi saanut kännykkänumeroni 118-palvelusta, hän totesi hämmästyneenä, ettei tiennyt koko palvelun olemassa olosta.

Kokonaisuuksien hahmottamisen taitoon liittyy voimakkaasti valitsemisen taito. Miten etsiä tietoa, miten löytää ne kanavat, joita myöten tietoa, palvelua tai muita arkielämän tarpeisiin liittyviä asioita voidaan löytää virtuaalisesta todellisuudesta? Tätä päivää ovat tietokilpailut, joissa nuoret IT-nörtit erilaisten ohjelmien kautta etsivät tiettyä tietoa ja kilpailevat siinä nopeudesta. Syntyy mitä erilaisimpia välineitä etsinnän helpottamiseksi niin, että jokainen mahdollisimman nopeasti löytää päämääräänsä. Miten etsin tietoja ylihuomisen säästä, miten löydän juna-aikataulut ja mistä löydän tiedot viimeisimmistä EU-asetuksista?

Kirjastonhoitajat ovat oppineet käyttämään avainsanoja ja sitä kautta löytämään oikeat kanavat tiedon saamiseksi. Myös jokaiselta meiltä tullaan tulevaisuudessa vaatimaan samanlaisia taitoja: miten löytää avainsanat, jotka auttavat etsimisessä, miten löytää tarvittavat kanavat. Entä miten lähettää tietoa itsestään, jos haluaa markkinoida uusia tuotteita, tarjota palveluja tai vain viedä virtuaalitodellisuuteen omat kotisivunsa?

Vuorovaikutustaidot

Tietoyhteiskunta on ennen kaikkea vuorovaikutusyhteiskunta, mielikuvana vaikka Nokian ”Connecting people”. Tekniikka ei kuitenkaan automaattisesti yhdistä ihmisiä, tarvitaan myös vuorovaikutustaitoja. Ja kaikkein tärkeintä, tarvitaan joku, jonka kanssa olla vuorovaikutuksessa!

Kun aikanaan tutkin puhelinta ja sen vaikutusta ihmisten arkielämään, oli puhelimen merkityksen ratkaiseva tekijä, että oli joku, jolle soittaa. Puhelin ei lisää yhteyksiä, jos ystäviä ja tuttavia ei ole. Tietoyhteiskunnassa korostuvat yhteisöt, joiden jäsenenä olet.

Joskus 1970-luvulla ensimmäinen julkaistu tietoyhteiskuntakirja oli japanilaisen tulevaisuuden tutkijan Yonedi Masudan kirja tietoyhteiskunnasta. Hän korosti, että tietoyhteiskunnassa tulee olemaan kahdentyyppisiä yhteisöjä. Toisaalta virtuaalisia yhteisöjä, jotka ovat luonteeltaan globaaleja. Ihminen voi olla jäsen globaalissa harrastusyhteisössä, esimerkiksi juuri tomaatinviljelijöiden tai vaikkapa tietyn harvinaisen sairauden omaavien ihmisten verkkoyhteisössä. Toisaalta ihmiset tulevat olemaan läsnä paikallisyhteisössä, paikallisuuden merkitys tulee korostumaan eräänlaisena täydentävänä yhteisönä.

Tänä päivänä tapahtuu tietyntyyppisten yhteisöjen voimakasta kansainvälistymistä, esimerkkinä tutkijat. Toisaalta paikallisuuden korostuminen ei välttämättä näy yhteisöjen muodostumisessa.

Tietoyhteiskunnan kannalta on merkitystä sillä, missä yhteisössä olet jäsenenä. Tekniikan välityksellä syntyy aivan uusia virtuaaliyhteisöjä, esimerkkinä vaikkapa nuorten chattailut. Tapasin muutama päivä sitten joensuulaisen 12-vuotiaan tytön, jolla oli ystävä, Mikko, Kalajoelta. He eivät olleet koskaan tavanneet, mutta olivat päivittäin jatkuvassa yhteydessä keskenään. Amerikkalainen Sandy Stone, yksi Amerikan mediatutkijoiden tähti, kertoi muutama vuosi sitten tavatessamme Oslossa, että hän elää virtuaaliavioliitossa miehen kanssa. He ovat jatkuvassa yhteydessä keskenään, elävät yhteiselämää tapaamatta toisiaan.

Eikö mahdollinen syrjäytyminen ja elämän hallinnan puuttuminen tulevassa tietoyhteiskunnassa olekin ennen kaikkea syrjäytymistä yhteisöstä eikä niinkään syrjäytymistä tietotekniikan käytöstä? Yhteisöön kuulumista ei myöskään ratkaise se, hallitseeko yhteydenpitoon liittyvän tekniikan, vaikka on luonnollisestikin hyvä, jos sen käyttö on helppoa. Ongelmana on, miten liityt yhteisöön, miten muodostat oman yhteisösi ja miten tämä vaikuttaa oman elämäsi hallintaa.

Tässä yhteydessä nousevat kysymykset ikääntyvistä ja työelämän ulkopuolella olevista ihmisistä polttavasti esiin. Jos ikääntyvä ihminen jo nyt on yksin kotona ilman ystäviä ja tuttavia, ei tietoyhteiskunta luo hänelle mitään lisäarvoa. Jos kaikki nuoret liittyvät chattailuverkostoihin, voi yksinäisyys tuntua kahta kauheammalta.

Ehkä yhteiskunnan toimenpiteiden tulisi kohdistua juuri tähän, ei niinkään laitteiden ja tietoverkkojen rakentamiseen? Ehkä tärkeintä olisi tukea yhteisöjen syntymistä, olivat ne sitten paikallisia tai virtuaalisia siten, että juuri vuorovaikutustaidot voisivat kehittyä? Ikääntyvien ihmisten yhteydenpito tekniikan välityksellä, esimerkiksi toisella paikkakunnalla oleviin lapsiin ja lapsenlapsiin, voisi motivoida heitä tekniikan käyttöön. Tätä ei millään kursseilla voida koskaan saada aikaan.

Osallistuminen

Mistään ei varmaan ole käyty niin paljon yhteiskunnallista keskustelua kuin demokratiasta tietoyhteiskunnassa. Jo varhaiset tietoyhteiskuntavisiot kertoivat, kuinka ihmiset nyt voivat kotoa käsin tietokoneen äärestä äänestää läheisen bussipysäkin paikasta ja sairaalan budjetista sekä antaa suoraa palautetta poliitikkojen puheista. On myös keskusteltu siitä, saako uusien virtuaalisten kanavien kautta välittää natsipropagandaa tai lapsipornoa. Toisaalta korostuvat demokratian mahdollisuudet: tietotekniikka luo uusia välineitä vaikuttamiselle, toisaalta demokratian rajat: myös kielletty tieto on kaikkien saatavilla.

Merkitseekö tietoyhteiskunta kaikille nimenomaan juuri sitä, että tietoyhteiskunta antaa kaikille, myös rasisteille, mahdollisuuden muokata mielipiteitään yhdessä ja sitä kautta vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen?

Teledemokratia ei varmaankaan ole vastaus demokratian ongelmiin. Ehkä joudumme lähtemään siitä, että myös demokratian luonne muuttuu uudessa tietoyhteiskunnassa. Tällöin korostuvat edellä mainitut kansalaistaidot: kokonaisuuden hahmottaminen ja jäsenyys yhteisöissä. Tulevaisuudessa on pystyttävä hahmottamaan eri lailla kuin tähän saakka, missä yhteisöissä haluaa olla jäsenenä, mitä kautta haluaa vaikuttaa ja mihin asioihin.

Globaalisuus ja paikallisuus yhdistyvät myös uudella tavalla, pelkkä vaaleissa äänestäminen ei enää riitä. Ehkä me tulemme tulevaisuudessa ”äänestämään” paljon enemmän omilla kulutustottumuksillamme kuin vaaliuurnilla. Sähköisen kaupankäynnin yleistyessä emme enää ole riippuvaisia viennistä ja tuonnista, vaan voimme itse päättää, mitä hankimme ja milloin.

Poliittinen vaikuttaminen muuttuu. Eduskuntavaalit ja niihin osallistuminen on tänään tärkeää. Tulevaisuudessa globaalisuuden ja paikallisuuden luonteen muuttuessa ehkä tärkeämpää tulee olemaan suora vaikuttaminen. Valtioiden rajat hämärtyvät. Pohjoiskarjalaisille voi olla tärkeämpää se, mitä tapahtuu Karjalan tasavallassa kuin se, mitä tapahtuu Helsingissä. Helsinkiläisellä työttömällä voi olla enemmän yhteisiä intressejä hollantilaisen työttömän kuin helsinkiläisen työssä käyvän kanssa.

Talkoilla tietoyhteiskuntaan

Osallistumisen haasteita voisi luetella vaikka kuinka paljon. Kuitenkin tässäkin korostuu kokonaisuuksien hahmottaminen ja yhteisöjen jäsenyys ja lisäksi kielitaito. Voidaanko tietoyhteiskuntaan sitten kouluttaa? Olemme Pohjois-Karjalassa lähteneet kehittämään kansalaisten tietoyhteiskuntaa otsikolla ”Talkoilla tietoyhteiskuntaan”. Olemme rahoittaneet erilaisia projekteja, joissa pyrimme tekniikkaa syvemmälle:

- Kylien kotisivut. Ihmiset oppivat yhdessä käyttämään tietotekniikkaa tehdessään kylän omia kotisivuja. Tällöin syntyy myös keskustelua siitä, mikä meidän kylämme on, miten koemme sen ja mitä haluamme viestittää siitä muille. Samalla syntyy myös keskustelua kylän tulevaisuudesta ja sen kehittämisestä.

- Nicenet eli naisryhmien tietotekniikkakoulutus, jossa pyritään arkielämän analyysin pohjalta hahmottamaan tekniikan tarvetta ja käyttöä.

- Kansalaisverkko Ylä-Karjalan ja Vaara-Karjalan kunnissa. Ihmiset voivat kioskipisteissä käyttää tietotekniikkaa. Työttömät on koulutettu opettamaan muita. Kansalaisverkossa on tällä hetkellä mukana 30 % kuntien asukkaista ja sen käyttö kehittyy koko ajan. Projektissa on syntynyt uusia yrityksiä, kansalaiset ovat oppineet käyttämään tekniikkaa (joka on erittäin yksinkertaista) ja paikallista keskustelua voidaan nyt käydä myös virtuaalisesti. Tästä on tullut myös vientiartikkeli: Sitra vie kansalaisverkon mallia kymmenelle muulle alueelle Suomeen.

Jos atk-ajokortti on todistus tietoyhteiskunnan lukutaidosta, tarvitaan sen täydennykseksi myös sisäänpääsylippu, joka oikeuttaa pääsyyn uusin yhteisöihin, sekä jäsenkortti, joka antaa mahdollisuuden vaikuttaa ja muokata tietoyhteiskuntaa omista lähtökohdista. Vasta silloin olemme kaikki sisällä eikä ketään jää ulkopuolelle.

» Takaisin

» Sivun alkuun