Puheita ja kirjoituksia

Olemmeko valmiit tietoyhteiskuntaan?

Puhe: Kunta-Valtio-Foorumi, Helsinki 20.3.2001

Kaikki on prosessia, saumatonta vuorovaikutusta, jossa tekniikka ja me itse muutumme.

Jo itse kysymyksenasettelu on mielenkiintoinen. Rivien välistä voidaan lukea, että tietoyhteiskunta on ”annettu”, se on itsestäänselvyys, me tiedämme, mikä se on ja voimme vain vastata kysymykseen, olemmeko valmiita siihen. Haluaisin kyseenalaistaa tämän näkemyksen tietoyhteiskunnasta.

Tietoyhteiskunta ei ole millään lailla valmis, vaan se muotoutuu koko ajan. Se ei myöskään muotoudu vain tekniikan kehittyessä, vaan nimenomaan tekniikan ja ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa. Konstruktiivinen teknologiateoria lähteekin siitä, että ihminen ja teknologia muokkaavat toinen toisiaan siten, että lopputulosta on vaikea aavistaa. Kukaan ei siis tänään voi sanoa, minkälainen tietoyhteiskunta on. Meidän ei myöskään tarvitse vastata kysymykseen, olemmeko siihen valmiit vai emme.

Tietoyhteiskunta ja me olemme aina tasapainossa, hyvässä ja pahassa. Maailman ehkä johtavin tietoyhteiskuntaguru Manuel Castells on todennut, että teknologia vahvistaa ihmisen hyviä ja pahoja ominaisuuksia. Se on kovaääninen, joka tuo ominaisuudet esille. Tämä vastaa teknologiasosiologian käsitystä teknologian sosiaalisesta muokkauksesta. Me teemme itse tietoyhteiskuntamme.

Kun itse olemme tietoyhteiskuntatekijöitä, on tärkeää, kuka tekee tietoyhteiskuntaa ja miten. Mistä puhutaan, mikä on tapa perustella asioita ja miten ihmisiä saadaan mukaan? Esimerkiksi juuri keskustelu siitä, olemmeko valmiita, johtaa tietyntyyppiseen ajatteluun. Meidän täytyy kehittää valmiuksiamme tietyntyyppiseen ajattelumalliin. Koska kysymys on ylipäätänsä asetettu, on sen taustalla ajatus siitä, että me emme olisi valmiita. Emme ainakaan kaikki. Sen takia uusia valmiuksia pitäisi luoda ainakin niille, joilla niitä vielä ei ole.

Tämä retoriikka heijastuu koko tietoyhteiskuntakeskusteluun. Tarvitaan kansalaisten valmiuksia. Suomen tulevaisuusselonteko valtioneuvostolle muutama vuosi sitten määritteli, mitä kansalaistaitoja tarvitaan tietoyhteiskunnassa. Näitä olivat atk-ajokortti, kyky käyttää tietoliikenneverkkoja ja ylipäätänsä valmiudet ottaa teknologia käyttöön. Tässä heijastuu nimenomaan teknologiadeterministinen lähtökohta: teknologia tulee, me sopeudumme ja hankimme ne valmiudet, jotka teknologia meiltä vaatii.

Voimme myös käänteisesti kysyä, onko tietoyhteiskunta valmis meille. Tämä nk. sosiaalideterministinen ajattelumalli lähtee siitä, että ihminen päättää täysin, mitä tekniikkaa tulee ja miten sitä käytetään. Tekniikka on renki, ei herra, sen tulee kuunnella käskyjämme ja tehdä niin kuin haluamme.

Usein tekniikkaa käyttöön otettaessa puhutaan, että tekniikka vapauttaa ihmisen tekemään tärkeämpiä asioita. Voisimme siis ottaa tekniikkaa käyttöön ja luoda eräänlaisen vapauden yhteiskunnan kuten marxilaiset aikoinaan esittivät. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Emme voi vain itse päättää. Teknologia on aina skitsofrenista, siinä on niin hyvä kuin pahakin. Se on ambivalentti, epämääräinen, siihen sisältyy aina tulkintoja.

Teknologian sosiaalinen muokkaus on ajatus siitä, että kukaan ei ole valmis, ei tietoyhteiskunta emmekä me. Kaikki on prosessia, saumatonta vuorovaikutusta, jossa tekniikka ja me itse muutumme. Ihmiset, jotka aloittavat Internetin käytön, luovat uusia tarpeita itselleen. Sähköpostilla on helppo pitää yhteyttä, osoitteesta Amazon.com voi ostaa tarvitsemansa kirjat nopeasti ja kätevästi. Tutkijalle tämä luo uusia mahdollisuuksia, jotka vahvistavat hänen edellytyksiään seurata oman tutkimusalueensa kehittymistä ja olla jatkuvasti ajan tasalla alan kirjallisuuden suhteen.

Oppivan Ylä-Karjalan kansalaisverkon käyttäjä voi aloittaa kansalaisverkossa keskustelun vanhempainkokouksen asialistasta, nostaa asioita keskusteluun ja saada vastauksia muilta. Myös hän luo itselleen uusia tarpeita ja uusia mahdollisuuksia. Jos useampia liittyy keskusteluun siitä, mistä kokouksessa tulisi keskustella, on teknologian sosiaalinen muokkaus täydessä käynnissä.

Teknologian sosiaalisessa muokkauksessa tarpeet ja teknologiset mahdollisuudet kehittyvät käsi kädessä, sisäkkäin, saumattomasti toisiinsa kietoutuneena. Myös elämäntapa muuttuu jatkuvasti teknologiaa muokaten. Esimerkkinä tästä vaikkapa teledemokratia. Jo 20 vuotta sitten luin, että demokratia tulee nopeasti muuttumaan uusien välineiden kautta. Kun ihmiset voivat äänestää kotoa käsin mistä tahansa koska tahansa, lisääntyy demokratia, yleinen vaikuttaminen ja osallistuminen. Viimeisen 20 vuoden aikana – huolimatta teknologian räjähdysmäisestä kasvusta ja esimerkiksi Suomessa Internet-liittymien ja kännyköiden suuresta määrästä – ei demokratiassa voida todeta tapahtuneen radikaalia muutosta. Päinvastoin, äänestysprosentit laskevat ja ihmisiä kiinnostaa yhä vähemmän perinteinen edustuksellinen demokratia ja siihen vaikuttaminen.

Teknologialaitteet sinänsä eivät siis ole tuoneet mitään uutta demokratiaan. Toisaalta mikään ei estä meitä kehittämästä demokratiaa ja katsomasta, voidaanko teknisiä välineitä ottaa tässä käyttöön.

Pohjois-Karjalassa aloitettiin viitisen vuotta sitten Pohjois-Karjala tietoyhteiskuntaan -prosessi, jonka lähtökohdaksi otettiin teknologian sosiaalinen muokkaus. Kyse ei ollut pelkästään syrjäisyydestä ja syrjäytymisestä, vaikka nämä olivatkin kaksi tärkeää lähtökohtaa. Tietoyhteiskuntahan periaatteessa antaisi syrjäisille alueille aivan erityisiä uusia mahdollisuuksia, kun tieto kulkee paikasta ja etäisyyksistä riippumatta.

Yhteiskunnallinen kehitys ei kuitenkaan ole mitenkään ollut sidoksissa tekniikan tuomiin mahdollisuuksiin, vaan ehkä enemmänkin tapaamme organisoida työelämää ja siihen liittyviä kysymyksiä. Myöskään syrjäytyminen ei ole selkeästi samaa kuin ennen – sitä, että joku syrjäytyy yhteiskunnasta, kun taas toiset eivät. Esimerkiksi sillä tavoin, että tietoyhteiskunnassa syntyy uusi luokka, joka osaa hyödyntää teknologiaa, ja toiset eivät.

Olen itse tietoyhteiskuntaekspertti, joka huolimatta vuosikymmenien tietoyhteiskuntatutkimuksestani en ole erityisen aktiivinen tekniikan käyttäjä, pikemminkin päinvastoin. En kuitenkaan koe olevani syrjäytynyt tietoyhteiskunnasta. Samalla lailla työtön, joka osaa käyttää tekniikkaa ja on hankkinut atk-ajokortin, ei välttämättä ole paremmassa asemassa kuin työtön kulttuurityöntekijä. Kaikki riippuu omista taidoista, osaamisesta – siitä, miten itseään pystyy markkinoimaan ja mitä kontakteja omaa.

Tietoyhteiskuntakehitys edellyttää, että määrittelemme uudelleen syrjäisyyden ja syrjäytymisen. Myös nämä ovat prosesseja, jotka intiimisti liittyvät tietoyhteiskunta-ajatteluun ja -keskusteluun. Luomme koko ajan uusia käsitteitä ja käytäntöjä sille, mikä ja kuka on tietoyhteiskunnan sisäpuolella ja mikä ja kuka on sen ulkopuolella.

Ehkä mielenkiintoisin esimerkki teknologian sosiaalisesta muokkauksesta on Oppiva Ylä-Karjala -prosessi, joka nyt on laajenemassa Pohjois-Karjalasta muualle maahan ja myös kansainvälisesti. Lähtökohta on ollut, että työttömiä voidaan kouluttaa tietotekniikan asiantuntijoiksi. Jokainen oppii omin ehdoin. Koulutus on vierihoitoa, jossa tehdään yhdessä ja joka joidenkin kohdalla johtaa asiantuntemukseen, joidenkin kohdalla ei.

Oppivan Ylä-Karjalan pohjalta on Pohjois-Karjalaan syntynyt yrityksiä kuten Karelian Netfellows ja Glocal. Karelian Netfellows saa tällä hetkellä koulutustehtäviä ympäri maakuntaa ja kouluttaa suuryritystenkin henkilökuntaa tietotekniikan käyttöön. Näin entiset työttömät kouluttavat esimerkiksi Enocellin työntekijöitä. Tällainen koulutusmalli on radikaalisti uusi ja tuottaa toisenlaisia tuloksia. Se luo myös vaatimuksia teknologian kehittymiselle: tarvitaan yleisesti käytössä olevia järjestelmiä, jotka on helppo ottaa käyttöön.

Oppiva Ylä-Karjala -prosessissa on myös perustettu kansalaisverkko, joka tällä hetkellä on todennäköisesti maailman käytetyin. Käytön helppous antaa jokaiselle mahdollisuuden itse määritellä, mitä haluaa perustella, perustaa oman keskustelukerhon tai vain käydä katsomassa, mistä naapurit puhuvat. Jokainen esiintyy omalla nimellään, mikä lisää paikallista vuorovaikutusta, ei vain virtuaalisesti vaan myös reaalimaailmassa. Tekniikan käytön helppous on ollut edellytys sille, että verkko on saavuttanut käytännössä lähes jokainen yläkarjalaisen.

Tietotekniikkayritykset kehittävät yhä monimutkaisempia ja monimutkaisempia systeemejä. Organisaatiot panevat valtavasti rahaa tekniikan hankintoihin, kouluttautumiseen ja sen edelleen kehittämiseen. Ollaan investointikierteessä, josta on vaikea päästä ulos. Tekniikka korvaa yhä enemmän ja enemmän työvoimaa. Vaikka organisaatioiden on vaikea motivoida lisätyövoiman hankintaa, ei koneiden hankintaa kyseenalaisteta. Kaikkien on oltava mukana kierteessä, tahtoivatpa sitä tai eivät.

Helppokäyttöinen tietotekniikka muokkaa myös ihmisten asenteita. Vaikuttaminen lisääntyy, kun ihmiset keskustelevat kansalaisverkossa heille läheisistä asioista. Ei siksi, että koneet antavat mahdollisuuden äänestää kotoa käsin, vaan siksi, että ihmiset haluavat seurata käynnissä olevaa keskustelua. Kansalaisverkko voi toimia Ateenan torin tapaan demokratian kehittäjänä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu tekniikan ansiosta, vaan siksi, että joku haluaa ottaa asian keskusteluun.

Haluaisinkin muotoilla otsikon ”Olemmeko valmiita tietoyhteiskuntaan” uudelleen. Osaammeko asettaa oikeita kysymyksiä käynnissä olevalle kehitykselle? Olemmeko liikaa vallitsevan retoriikan myötäilijöitä ja itse tietämättämme mukana teknologiadeterministisessä maailmankuvassa? Vai osaammeko asettaa toisentyyppisiä kysymyksiä ja kokeilla teknologiaa uusista lähtökohdista?

Ehkä Pohjois-Karjala tietoyhteiskuntaan -prosessi, johon on kuulunut myös monia muita sovellutuksia Oppivan Ylä-Karjalan lisäksi, voi antaa tähän vastauksia. Vastaukset eivät kuitenkaan ole lopullisia, vaan ne ovat vastauksia vain toistaiseksi. Ne vastaavat siihen, missä mennään tänään ja mitä vaihtoehtoisia kehityslinjoja on valittavissa. Pohjois-Karjalassa asetetut kysymykset tekniikan ja tietoyhteiskunnan kehitykselle on hiljattain koottu kirjaan ”Verkkojen kutojat”, jota suosittelen lämpimästi kaikille läsnäolijoille.

» Takaisin

» Sivun alkuun