Poliitikko

Olen aina seurannut politiikkaa. Vuodesta 2003 lähtien olen voinut tehdä sitä itse.

Aitiopaikalle eduskuntaan

Politiikan testi on, millaista arkea se tuottaa.

Politiikan tärkein tavoite on ihmisten hyvinvointi. Sen testi on, millaista arkea se tuottaa. Kouriintuntuvia ratkaisuja tarvitaan myös yksinäisyyden ehkäisemiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi.

Kansanedustajan työni yksi painopiste oli työelämän rakenteiden päivittäminen. Ajoin vanhemmuuden kustannusten jakamista ja perustulokokeilua sekä työn uusien muotojen: pätkätyön, itsensä työllistämisen ja etätyön kehittämistä.

Monipuoliseen yhdyskuntarakenteeseen ja moderniin maaseutuun liittyviä teemojani olivat uusiutuvan energian hajautettu tuotanto, julkisten laitosten siirtyminen luomu- ja lähiruokaan sekä pienten koulujen asema.

Syrjästä vihreiden puheenjohtajaksi

Asetuin ehdolle Vihreän liiton puheenjohtajaksi vain muutama päivä puolueeseen liittymiseni jälkeen. Maalla asuva vihreä oli poikkeus puolueessa. Edustamallani linjalla – sallia vihreän eri sävyjä ja tehdä puolueesta uskottava koko maassa – oli tukea. Tulin valituksi.

Onnitteluja, puheita, TV-haastatteluja! Lensin Kokkolan puoluekokouksesta suoraan Arto Nybergin televisio-ohjelmaan. Matkalla ravintolaan taksikuski onnitteli, perillä Elitessä tarjoilija onnitteli. Koetimme avustajani Kirsin kanssa tajuta epätodellisen tuntuisen tilanteen. Olin puolueen puheenjohtaja!

Seuraavan päivän Helsingin Sanomat otsikoi suurin kirjaimin: "Pohjoiskarjalainen metsänomistaja valittiin Vihreiden puheenjohtajaksi!"

Vihreät nousi neljänneksi suurimmaksi puolueeksi.

Puoluejohtajakisan jälkeen alkoi todellinen työ! Tavoitteenani oli tehdä Vihreät uskottavaksi koko maassa ja saada puolue leviämään myös yliopistokaupunkien ulkopuolelle. Kävimme kahdet voitolliset vaalit: eduskuntavaalit vuonna 2007 ja kunnallisvaalit vuonna 2008. Vihreät nousi neljänneksi suurimmaksi puolueeksi, kannatus lisääntyi koko maassa.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa sain huikeat 7 804 ääntä, melkein 12 prosenttia vaalipiirini äänistä. Pohjois-Karjalan äärimmäisen korkean äänikynnyksen takia en tullut valituksi eduskuntaan. Kohtaloni vauhditti vaalipiiriuudistuksen suunnittelua. Lex Cronbergin nimellä kulkenut vaalilain uudistus kilpistyi Itä-Suomea koskevaan vaalipiiriuudistukseen viisi vuotta myöhemmin.

Eduskuntavaalien jälkeen Vihreät sai Matti Vanhaselta kutsun hallitusneuvotteluihin. Neuvotteluryhmässämme oli vahvistumassa käsitys, että emme saa tavoitteitamme läpi. Puolueen puheenjohtajana marssin listamme kanssa tapaamaan Matti Vanhasta sunnuntaiaamuna. Iltapäivällä olimme hallituskumppaneita!

Työministerinä parannuksia yksi kerrallaan

Työnantajan ja työntekijän pitää joustaa.

Työministerikautenani panostin työelämän jäykkyyden poistamiseen. Työnantajan ja työntekijän pitää joustaa. Myös molempien turvaa on vahvistettava. Työmarkkinaosapuolet allekirjoittivatkin yleisen joustoturvasopimuksen. Samalla määräaikaisten työsopimusten käyttöä rajoitettiin ja perusteettomille määräaikaisuuksille saatiin sanktiot.

Apurahansaajien sosiaali- ja työttömyysturvaan saatiin ratkaisu.

Ministerikaudellani löydettiin ratkaisu apurahansaajien sosiaali- ja työttömyysturvaan. Apurahansaajat pääsivät vuoden 2009 alusta Maatalousyrittäjien eläkelain mukaisen työeläketurvan ja lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin. Myöhemmin olen selvittänyt kaikkien taiteilijoiden sosiaaliturvan organisoimista samaan laitokseen.

Europarlamentaarikoksi

Sain mahdollisuuden palata politiikkaan vuonna 2011, nyt Euroopan parlamenttiin. Vihreät menestyivät vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa ja saivat kaksi paikkaa. Nousin mepiksi ensimmäiseltä varasijalta Heidin Hautalan siirryttyä ministeriksi Suomeen.

» Sivun alkuun