Tiedotteet

Pohjois-Karjala on oikealla tiellä – biotaloudella tehdään tulevaisuutta 15.3.2013

Eurooppa on monin tavoin käymistilassa. Nykyiselle unionille on useita vaihtoehtoja täydellisestä hajoamisesta liittovaltioon.

– Euroopan tulevaisuus riippuu myös meistä, muistutti europarlamentaarikko Tarja Cronberg esitellessään eri vaihtoehtoja Euroopan poliittiselle kehitykselle tänään Joensuussa pidetyssä alueiden ennakointiseminaarissa.

– Lähdimme aikanaan mukaan unioniin, olemme pääsääntöisesti olleet tyytyväisiä ja nyt on kestettävänä vaikea jakso. Vain keskinäisellä solidaarisuudella selviämme eteenpäin, sanoo Cronberg.

– Ihmisten inhimillinen hätä erityisesti Etelä-Euroopassa on todella suuri. Massatyöttömyyttä ja konkurssien aaltoa ovat seuranneet nälkä ja väkivaltaisiksikin riistäytyneet levottomuudet.

Poliittinen vakaus löytyy, jos pystymme luomaan taloudessa uusia näkymiä. Olemme tilanteessa, jossa taloudelle on löydyttävä kokonaan uusi suunta. Vihreä talous tarjoaa sen suunnan ja samalla koko Euroopalle valtavan mahdollisuuden jättää kriisi taakseen ja nousta taas jaloilleen.

Suomen biotalouspotentiaali, uusiutuvien luonnonvarojen määrä asukasta kohden, on neljänneksi korkein maailmassa. Siitä huolimatta lähdemme takamatkalta mukaan biotalouteen.

- Pohjois-Karjala on oikealla tiellä, täällä ollaan jo kiinnitytty näihin uusiin talousajatuksiin. Visio öljyvapaasta maakunnasta on juuri tätä.

- Me asumme resurssien keskellä, on vielä elävää maaseutua ja metsäpuolella tutkimus ja kehitystyöhönkin on panostettu. Kansainvälinen verkottuminenkin on aluillaan, TERI-instituutin ja vaikka John Deeren kaltaisten toimijoiden kautta maakunnassa on yhteydet maailmalle ja kasvaviin talouksiin. Suunta on, nyt tarvitaan vauhtia ja rohkeita tekoja, koska kilpailu on kovaa, muistuttaa Cronberg.

EU:n tarjoamista uudistamisen välineistä, jotka ovat Suomelle ja Pohjois-Karjalalle käyttökelpoisia, hän nostaa biotalouden ohella esimerkeiksi mm. älykkäät rajat ja nuorisotakuun.

» Takaisin

» Sivun alkuun