Tiedotteet

Parlamentti vaatii vahvaa asekauppasopimusta 13.6.2012

Tänään Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman koskien YK:ssa valmisteltavaa kansainvälistä asekauppasopimusta. Päätöslauselma tukee EU:n jäsenmaita ja EU:n neuvottelijoita heidän valmistautuessaan asekauppasopimuksesta muutaman viikon päästä alkaviin neuvotteluihin New Yorkissa. Asekauppa on pysynyt tähän päivään saakka kansainvälisen säätelyn ja valvonnan suhteen harmaana alueena. Yli 40 YK:n jäsenmaassa ei ole asekauppaa koskevaa säätelyä. Samaan aikaan vuosittain jopa 747 000 ihmistä kuolee aseellisen väkivallan seurauksena. 1500 ihmistä päivittäin menehtyy konflikteissa tai aseellisen väkivallan uhrina.

- Parlamentin päätöslauselma on hyvä uutinen kaikille meistä, jotka haluavat vahvan ja tiukan asekauppasopimuksen. Se velvoittaisi maat kieltämään asekaupan tapaukissa, joissa on riski että ihmisoikeuksia tai kansainvälistä oikeutta rikotaan, sanoo Euroopan parlamentin jäsen Tarja Cronberg, joka johtaa vihreiden toimintaa turvallisuus- ja puolustusvaliokunnassa.

- Saimme läpi suuren osan vihreiden puolesta tekemistäni muutosesityksistä muun muassa korruption ehkäisemisestä ja kaksikäyttöaseiden sisällyttämisestä asekauppasopimukseen. Nykyaikana ei voida tehdä selkeää eroa puolustukseen ja siviilikäyttöön tarkoitettujen turvallisuusvälineiden välillä. Myös niiden tekniset ominaisuudet ovat hyvin samanlaisia. Valitettavasti parlamentti ei kuitenkaan hyväksynyt vihreiden vaatimusta kansalaisyhteiskunnan osallisuuden kasvattamisesta, harmittelee Cronberg.

- Suuren yleisön ja kansalaisjärjestöjen oikeus tietoon on keskeinen asekaupan avoimuuden kasvattamiseksi ja laittoman kaupan torjumiseksi. Avoimuutta täytyy vahvistaa kansainvälisessä asekauppasopimuksessa, mutta myös EU:n sisällä, Cronberg lisää.

» Takaisin

» Sivun alkuun