Tiedotteet

Cronberg ja Hassi pyytävät selvitystä vähittäiskaupan käytännöistä Suomessa 20.3.2012


Vihreät Euroopan parlamentin jäsenet Satu Hassi ja Tarja Cronberg jättivät tänään komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen vähittäiskaupan keskittymisestä ja kauppaketjujen mahdollisesta määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Päivittäistavarakauppa Suomessa on Euroopan keskittyneintä, noin 80 prosentin markkinoista on kahden suurimman ketjun hallussa. Keskittyminen rajoittaa kilpailua ja on Hassin ja Cronbergin mukaan johtanut kyseenalaisiin käytäntöihin.

- Tuottajat esimerkiksi joutuvat usein maksamaan kauppaketjuille markkinointirahaa, jonka ainut vastine on tuotteen pääsy kaupan valikoimaan. Tuottaja saatetaan myös velvoittaa lunastamaan myymättömäksi jääneet tuotteet. Lisäksi kaupat hinnoittelevat ulkopuolisten tuottajien tuotteet huomattavasti kalliimmiksi kuin omat tuotemerkkinsä, kertovat Hassi ja Cronberg kysymyksessään.

- MTK:n mukaan kaupan osuus maitopurkin asiakashinnasta on vuosien 2004 ja 2010 välillä noussut 25 prosentista 39 prosenttiin, siis peräti 14 prosenttiyksikköä. Tämä on järkyttävä muutos järkyttävän lyhyessä ajassa. Arvonlisävero laski, mutta kuluttajahinta nousi, kirjoittaa Hassi blogissaan.

Hassi ja Cronberg pyytävät komissiota selvittämään, onko kaupan keskittymisen ja siihen liittyvien käytäntöjen olevan määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, ja aikooko komissio puuttua Suomen kahden suurimman päivittäistavarakauppaketjun määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön.

» Takaisin

» Sivun alkuun