Blogit

Jos haluat ikääntyä onnellisena, muuta Ruotsiin 20.5.2014

Uusi Suomi puheenvuoro 20.5.2014

Uuden tutkimuksen mukaan vanheneva väestö ei voi yhtä hyvin Suomessa kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa. Global AgeWatch -tutkimuksen mukaan Ruotsi on paras maa ikääntyä ja Norja toisella sijalla. Suomi sijoittuu vertauksessa 15. sijalle. Suomi pärjää erityisen heikosti työllisyysasioissa.

Ikääntyviä ei arvosteta Suomen työelämässä, päinvastoin kuin esimerkiksi Norjassa, jossa etsitään yli 65- vuotta täyttäneitä työntekijöitä. Suomen yt - neuvotteluissa työnnetään ikääntyvät ensin työelämän ulkopuolelle. Näin menetellään ”yhteisymmärryksessä”. Tätä pidetään hyvänä ratkaisuna, sekä työnantajan että ammattiyhdistyksen kannalta. Kansantaloudelle menettely käy kuitenkin kalliiksi ja yksilölle se on epäinhimillistä.

Ruotsissa viimeksi tullut passitetaan ensin ulos, ellei ole erityisiä osaamiseen tai perheeseen liittyviä syitä. Tämä luo erilaisen dynamiikan työelämään. Tanskassa taas on poistettu kaikki yläikärajat ja ikääntyviä rohkaistaan työhön.

Suomessa suunniteltu pakkoeläkeiän nosto johtaa entistä suurempaan joukkoon ikääntyneitä työnhakijoita. Valinnanvapaus olisi parempi vaihtoehto. Suomessa 55 plussat kyllä koulutetaan uudelleen, mutta ikääntyvien työmarkkinat eivät toimi. Ehkä Ruotsin ratkaisu olisikin parempi? Suomi pyörittää ikääntyviä työllisyyskoulutuksessa, työttömyydessä ja tilapäistöissä, sen sijan että ihminen voisi tehdä sitä mitä osaa, jatkaa sarallaan. Nuoret sitä vastoin tarvitsevat koulutusta ja voivat löytää uusia töitä. Nykyinen menettelytapa on ikääntyville nöyryyttävää ja yhteiskunnalle kallista. Menetetään kokemusta ja uuden oppimiseen puuttuu motivaatio kun töitä kuitenkaan ei löydy.

Viekö se että ikääntyvät saavat yt - neuvotteluissa pidettyä työpaikkansa tai se että ikääntyviä palkataan kuten Norjassa työpaikat nuorilta. Vastaus on ei. Tanskassa on tutkittu tätä ja osoittautuu että nuoremmat löytävät oman paikkansa, kouluttautuvat uudelleen, perustavat uusia yrityksiä. Työelämässä on tärkeää että elämänviisaus yhdistyy ennakkoluulottomuuteen ja että molemmille on tilaa.

Euroopan Unionillakaan ei ole ikääntymispolitiikkaa. Ikääntyvien arki, eläkkeet, terveys, työllisyys, kaikki ovat jäsenmaiden vastuulla. Kuitenkin monet asiat myös meidän ikääntyvien arjessa päätetään Brysselissä.

Voisimmeko oppia muilta. Voisiko meilläkin ryhtyä rohkaisemaan ikääntyviä työhön? Poistamalla yläikärajat ja passittamalla pakon edessä viimeksi tulleet työpaikolta ulos. Ja muuttamalla asenteita siten että työelämässä arvostettaisiin aidosti kokemusta.

http://tarjacronberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168493-jos-haluat-ikaantya-onnellisena-muuta-ruotsiin

» Takaisin

» Blogiarkisto

Tarjan muut blogit

» Sivun alkuun