Blogit

Sekä EU että Suomi tarvitsevat selkeämmät asekauppasäännöt 24.4.2013

EU oli maailman suurin aseviejä vuonna 2011. Se ohitti kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) keräämien tilastojen mukaan Yhdysvallat, Venäjän ja Kiinan.

Tätä ei voi selittää EU:n laajoilla sisäisillä markkinoilla, sillä suurin osa viennistä – 61,4 prosenttia vuonna 2011 – suuntautui Euroopan unionin ulkopuolisiin maihin. Viime vuoden tilastot eivät valitettavasti ole vielä saatavilla.

EU:n yhä kasvava rooli maailman asekaupassa vaatii EU:n oman asevientipolitiikan selkeyttämistä ja korjaamista. Tällä hetkellä EU:n asevientiä määrittelee jäsenvaltioiden keskenään sopima yhteinen asevientikanta. Tarkoituksena on estää asevienti, joka johtaa esimerkiksi konfliktien kärjistymiseen tai ihmisoikeuksien loukkaamiseen.

Yhteinen kanta sisältää kahdeksan kohtaa, joiden perusteella asevientilupa tiettyyn maahan tulisi evätä tai ainakin sitä pitäisi vakavasti harkita. Ajatuksena tämä yhteinen kanta on erinomainen, ja on valtavan hienoa, että asekaupan säätelyssä on päästy EU:ssa näin pitkälle.

Ongelmia kuitenkin on. Jäsenmaat tulkitsevat näitä kahdeksaa perustetta hyvin eri tavoin. Esimerkiksi Libya on saatettu katsoa sopivaksi asevientikohteeksi, jos tiedossa on ollut tarpeeksi suuri kauppa ja riittävästä aseteollisuuden työpaikkoja. Yhteisessä kannassa sanotaan kuitenkin yksiselitteisesti, että nämä asevientiperusteet ajavat aina jäsenvaltioiden taloudellisten, sosiaalisten tai teollisten etujen ohi.

Tämä näkyy erityisesti aseviennissä arabimaihin. Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän ihmisoikeustilanne oli hyvin tiedossa vuosina 2010 ja 2011. Siitä huolimatta arabikevätmaihin vietiin EU:sta puolustustarvikkeita satojen miljoonien euron arvosta vielä vuonna 2011. Perusteena käytettiin poliittisen vakauden edistämistä. Myös Suomi kantoi kortensa kekoon miljoona-asekaupoilla Bahrainin kanssa.

Toinen kuvaava esimerkki on Libyasta. EU:n jäsenvaltiot myönsivät vuosina 2006–2010 pelkästään Libyaa koskevia vientilupia yhteensä 1 056 miljoonan euron arvosta. Toisaalta samana aikana evättiin 54 Libyaa koskevaa vientilupahakemusta. Ei kovin yksiselitteistä tai linjakasta asevientipolitiikkaa.

Kolmas ongelma on, että eri maiden tekemät aseviennin kiellot eivät ole julkisia. Tämän vuoksi on vaikea seurata, onko vaikkapa Saksa, Ranska tai Suomi kieltänyt jonkin ase-erän viennin ja millä perusteella.

Asevientikantaan pitäisi liittää julkinen ja jatkuvasti päivittyvä luettelo luettelo, josta käy ilmi, onko tiettyihin vastaanottajamaihin suuntautuva vienti sopusoinnussa yhteisen kannan kahdeksan perusteen kanssa vai ei. Raportin tulisi myös olla nykyistä yksityiskohtaisempi ja helpommin luettavissa niin, että eri maiden asevientejä olisi mahdollista vertailla kokonaisuuksina.

Ihmisoikeusloukkausten ehkäiseminen yksittäisessä maassa on jo riittävä peruste asevientipykälien tarkentamiselle ja niiden noudattamiselle. Asialla on kuitenkin myös laajempi merkitys.

Useat EU:n ulkopuoliset maat ovat virallisesti hyväksyneet yhteiseen asevientikantaan kirjatut periaatteet. Lisäksi EU oli voimakkaasti ajamassa kansainvälistä asekauppasopimusta, joka saatiin viimein syntymään maaliskuussa. EU:n yhteistä linjaa käytettiin näissä neuvotteluissa usein esimerkkinä asekaupan pelisäännöistä. Millaista viestiä valvomattomat asekaupat ihmisoikeuksia räikeästi rikkoviin maihin kertovat EU:n mallia seuraavalle maailmalle?

Parlamentti äänesti tiistaina EU:n yhteistä asevientikannan parannusehdotuksia koskevasta mietinnöstä. Mietintö ei mennyt läpi pääasiassa oikeistoryhmien vastustuksen vuoksi. Niin kauan kuin EU:n sisällä, ja jopa Suomessa nähdään, että rahakas asevientisopimus on tärkeämpi kuin konfliktiin joutuneessa maassa asuvan ihmisen henki, on turha odottaa maailmalaajuisenasekaupan säätelyn paranemista.

Tavanomaisten aseiden viennin työryhmä (COARM) tarkistaa parhaillaan EU:n yhteistä asevientikantaa. Sen tulisi kiinnittää erityistä huomiota yhteisen kannan täytäntöönpanoon ja vähentää tulkinnan mahdollisuuksia. Lisäksi sen pitäisi lisätä jäsenvaltioiden aseviennin avoimuutta varmistamalla, että kaikki jäsenvaltiot todella toimittavat täydelliset tiedot asekaupastaan tilastointia ja arviointia varten.

» Takaisin

» Blogiarkisto

Tarjan muut blogit

» Sivun alkuun