Blogit

EU:n nuorisotakuu voisi luoda kokonaan uusia työpaikkoja 6.2.2013

Kommentoin viikonloppuna tapoja, joilla Suomessa voitaisiin tukea kriisimaita. Sain paljon palautetta siitä, että ensin on huolehdittava suomalaisista työttömistä. Erityisesti ehdotukseni espanjalaisten nuorten työllistämisestä Suomessa sai monen kysymään, miksi suomalaisia työttömiä ei auteta.

Mielestäni nuorisotyöttömyys on yksi Suomen vakavimmista ongelmista tällä hetkellä, ja sen ratkaisemiseksi on tehtävä kaikki voitava. Suomessa on jo voimassa nuorisotakuu, mikä tarkoittaa, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle on tarjottava kolmen kuukauden sisällä työ, harjoittelu- tai opiskelupaikka. Vaikka nuorisotakuun määrärahoja on juuri lisätty ja siitä on hyviä kokemuksia, ei se ilmeisesti vielä toimi tarpeeksi hyvin. Toivon, että hallitus tarttuu näihin puutteisiin.

Euroopan työllisyystilanteen yhä huonontuessa Suomen ja Ruotsin mallista on kiinnostuttu myös EU:ssa. Tällä viikolla jäsenmaat käsittelevät ehdotusta, jonka mukaan nuorelle tulisi tarjota työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikka neljän kuukauden kuluessa. Työnantajille tarjottaisiin EU:n tukea työllistämiseen ja rekrytointiin.

Kriisimaissa työpaikkoja ei kuitenkaan ole tarjolla - edes tuella. Nuorisotyöttömyys Kreikassa ja Espanjassa on ennätyslukemissa samaan aikaan kun koulutuksesta säästetään. On arvioitu, että talouskriisin tuloksena kahdeksan miljoonaa nuorta on vaarassa syrjäytyä pysyvästi.

Tilannetta helpottaisi, jos nuorisotakuun avulla voisi työllistää nuoria muulla Euroopassa. Tähän mennessä tukea ei käytännössä ole voinut maksaa toisen maan työnantajalle. Nyt tähän tulisi saada muutos. Tällöin Espanjalle tulevaa sosiaalirahaston tukea voitaisiin maksaa Saksassa, Itävallassa tai vaikka Suomessa sijaitsevalle yritykselle, joka työllistäisi nuoren. Samaan tapaan suomalaisnuori voisi saada tukea työllistyäkseen ulkomailla.

Kyse olisi siis uusien työpaikkojen luominen EU:n ja jäsenmaiden tuella. Nämä työpaikat eivät olisi suomalaisnuorilta pois. Lisäksi on muistettava, että varsinkin hoitoalalla meillä on edessä työvoimapula, vaikka se voi olla vaikea nähdä kriisin keskellä. Työikäisten nuorten liikkuvuuden edistäminen olisi paitsi Suomen myös koko Euroopan etu.

» Takaisin

» Blogiarkisto

Tarjan muut blogit

» Sivun alkuun